fbpx

Varaa omenapuiden ja muiden hedelmäpuiden leikkaukset nyt!

Omenoita puussa

Hedelmäpuiden leikkausten osalta varauskalenterimme ovat täynnä kevään 2024 osalta. Kiitos asiakkaillemme!

Omenapuiden leikkausta
Leikkaamme omenapuut ammattitaidolla ja ammattilaisten välineillä. Teemme valtaosan leikkuutöistä ilman päästöjä ja melua akkukäyttöisillä sahoilla sekä varrellisilla käsityövälineillä.

PihanTekijät leikkaavat jokakeväiseen tapaan omenapuita Espoossa, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Helsingissä ja Vantaalla. Omenapuun leikkaus on syytä ajoittaa tarkasti sään mukaan. Leikkausten alkamisen ajankohta varmistuu myöhemmin, mutta nyt on aika varata leikkaus oman pihan omenapuille.

Suomalaisissa pihoissa omenapuu on suosituin pihapuu – ja hedelmäpuista ainoa, joka tarvitsee säännöllistä leikkaamista pysyäkseen kauniina ja satoisana.

Huomaa, että mikäli esimerkiksi kirsikka- tai luumupuut kaipaavat leikkausta, ne on leikattava jo helmikuussa.

Tutustu palveluun

Miksi omenapuu on syytä leikata?

  • Leikkaamalla kevennetään tiheää latvusta ja lisätään ilmavuutta.
  • Vanhetessaan ränsistyneitä oksia poistetaan, jotta puu jaksaa kukkia ja tuottaa suurempia hedelmiä.
  • Hyväkuntoiset oksat kestävät runsaankin sadon painon.
  • Hankaavat tai väärään suuntaan kasvavat sekä kuolleet ja vaurioituneet oksat poistetaan, samoin mahdollinen kilpalatva.
  • Leikkaamaton puu on usein liian tiheä ja altistuu siksi herkemmin kasvitaudeille.

Omenapuun säännöllisellä leikkauksella varmistetaan runsas kukinta ja sato. Leikkaamaton puu kasvaa usein liian korkeaksi ja tiheäksi. Tasapainoinen ja harmonisesti leikattu puu on kaunis kaikkina vuodenaikoina!

Omenapuut leikataan kuivalla säällä ja pikkupakkasella

Omenapuita leikataan kuivalla säällä ja pikkupakkasella. Sateella puita ei kannata leikata, sillä se saattaa altistaa leikkuupinnat sieni-itiöille ja taudinaiheuttajille. Suojalaseihin kertyvät pisarat myös hankaloittavat leikkuutyötä. Kovin kostealla säällä ei kannata leikata myöskään siksi, että nopea pakastuminen kostean sään jälkeen saattaa synnyttää puihin pakkasvaurioita.

Tutustu palveluun

Omenapuiden leikkauksen varaat kätevästi lomakkeella

Kun haluat ammattilaisen leikkaamaan puusi:

Huomaa, että otamme omenapuiden leikkauksia koskevat tarjouspyynnöt vastaan vain tarkoitukseen varatulla omalla lomakkeella.

Lue lisää

Voit lukea myös muiden hedelmäpuiden leikkauksesta: Ajoita hedelmäpuun leikkaaminen oikein

Olemme kirjoittaneet myös säännöllisen leikkauksen tarpeesta sekä hoitamattoman ja nuoren omenapuun leikkaamisesta.

Löydät artikkelistamme myös muistilistan, mikäli leikkaat omenapuusi itse.