Suomalaisilla pihoilla kasvaa omenapuiden lisäksi myös muita hedelmäpuita – päärynäpuu, luumupuu ja kirsikkapuu ovat tuttuja hedelmäpuita puutarhoissa. Hedelmäpuiden leikkuissa on erityisen tärkeää leikkaamisen oikea-aikaisuus. Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun suunnittelee hedelmäpuun leikkaamista?
Leikkauksen luontainen tarve on puiden kohdalla erilainen. Myös leikkausten ajankohdat vaihtelevat, ja lähtökohtaisesti kaikkien hedelmäpuiden leikkauksissa kannattaa muistaa maltti. Kokosimme alle huomioita, jotka kannattaa muistaa, kun pohtii hedelmäpuiden leikkauksia.
Omenapuiden leikkauksista voit lukea lisää: Omenapuun leikkaaminen varmistaa kukinnan ja sadon
Päärynäpuun leikkaaminen
Päärynäpuita voidaan leikata samalla tavalla kuin omenapuita: aikaisin keväällä ennen kuin silmut puhkeavat tai myöhemmin kesällä, kun lehvästö on täysikokoinen.
Päärynäpuuta kuitenkin kannattaa leikata hieman omenapuuta hillitymmin. Erityisen tarpeellista päärynän leikkaaminen on nuorena sen reheväkasvuisuuden vuoksi.

Oksien taivuttaminen on myös usein tarpeen. Huomioitavaa on, että päärynän sato kypsyy usein myöhään syksyllä ja kun hedelmät ovat vielä kypsymisvaiheessa, silloin ei luonnollisestikaan kannata puuta leikata. Tällöin päärynäpuun parhaaksi leikkausajankohdaksi jää kevättalvi.
Luumupuun leikkaaminen
Luumupuita on mahdollista leikata tammi-helmikuulla, mutta on suositeltavaa jättää tilanteen arvioiminen ammattilaiselle, jos ei ole asiaan syvällisemmin vihkiytynyt harrastaja.
Turvallisin ajankohta leikkaamiselle onkin loppukesä, jolloin luumulle tyypillisestä vuotamisesta ei ole vaaraa.
Luumua leikataan muuten hyvin säästeliäästi poistamalla mahdolliset latvuksen tihentymät ja kuolleet tai vaurioituneet oksat. Latvankin voi typistää tai sitä voi lyhentää tarpeen mukaan.
Kirsikkapuun leikkaaminen
Kirsikkapuita tulisi leikata vain, kun on todellinen tarve.
Kirsikkapuun leikkaamiselle paras ajankohta on loppukesä, ja niihin pätee sama leikkauksen ajoitusohje kuin luumupuille: kirsikkapuuta kannattaa leikata tammi-helmikuulla vain, jos todella tietää mitä tekee.
Keväinen maitiaisvuoto kuivattaa ja heikentää puun kasvuvoimaa. Kumivuoto taas saattaa runsaana olla haitallista. Kumivuotoa tapahtuu, kun puu kärsii häiriötilasta kuten liiallisesta leikkaamisesta, pakkasvauriosta, hyönteisten aiheuttamasta vioittumisesta tai muista kasvitaudeista.
Kirsikkaa leikataan usein silloin, kun halutaan pitää puu matalampana. Varsinkin hapankirsikat kasvavat korkeiksi, joten ne kannattaa lyhentää ajoissa, jotta satoa on helpompi korjata.
Muuten samat säännöt pätevät myös kirsikkapuiden leikkaamiseen: latvuksen kasvaessa liian tiheäksi sitä harvennetaan ja kuolleet tai vioittuneet sekä toisiaan hankaavat oksat poistetaan.