fbpx

Omenapuun leikkaaminen varmistaa kukinnan ja sadon

Omenapuun leikkaaminen ja myös muiden hedelmäpuiden leikkaukset ajoitetaan tarkasti sään mukaan – niin tänäkin vuonna, kun olemme pääkaupunkiseudullakin saaneet nauttia kunnon talvesta ja pakkasista. Suomalaisissa pihoissa omenapuu on suosituin pihapuu – ja hedelmäpuista ainoa, joka tarvitsee säännöllistä leikkaamista pysyäkseen kauniina ja tuottaakseen hyvää satoa.

Miksi omenapuita sitten leikataan?

Omenapuun säännöllisellä leikkauksella varmistetaan runsas kukinta ja sato. Leikkaamaton puu kasvaa usein liian korkeaksi ja tiheäksi. Toki tasapainoinen ja harmonisesti leikattu puu on myös kaunis kaikkina vuodenaikoina!

Liian korkeaksi kasvavasta puusta satoa voi olla hankala poimia. Puita onkin usein tarpeen pienentää tai muuten muotoilla.

– Kevyeksi ja ilmavaksi leikattu puu tuottaa parempaa satoa ja oikein leikattu puu kestää sadon painon paremmin. Kannattaa myös muistaa, että puun pitämisellä latvukseltaan ilmavana, säännöllisillä leikkauksilla voidaan vähentää tai estää kasvitauteja, Heidi Nyytäjä Espoon PihanTekijöiltä sanoo.

  • Leikkaamalla kevennetään latvuksen tiheyttä ja lisätään ilmavuutta.
  • Vanhetessaan ränsistyneitä oksia poistetaan, jotta puu jaksaa kukkia, tuottaa suurempia hedelmiä ja oksat kestävät runsaankin sadon painon.
  • Hankaavat tai väärään suuntaan kasvavat sekä kuolleet ja vaurioituneet oksat poistetaan, samoin mahdollinen kilpalatva.
  • Leikkaamaton puu on usein liian tiheä ja se altistuu herkemmin kasvitaudeille.

Omenapuun leikkaus on tarkkaa puuhaa. Mikäli puuta ei ole leikattu säännöllisesti tai pitkään aikaan, vaatii asiantuntemusta, että puu saadaan leikattua oikein ja juuri riittävästi. Ajoissa aloitettu puun rakenneleikkaus vähentää täysikasvuisen puun leikkaustarvetta.

Lue alta lisää omenapuun leikkaamisesta. Muiden hedelmäpuiden leikkauksesta voit lukea: Ajoita hedelmäpuun leikkaaminen oikein

Omenapuun leikkaaminen vuosittain

Omenapuun vesiversoja leikataan pitkävartisilla oksasaksilla
Omenapuun vesiversojen leikkaaminen onnistuu pitkävartisilla oksasaksilla turvallisesti maasta käsin.

Omenapuut tarvitsevat eniten säännöllistä leikkaamista ja niiden leikkaamisajankohdan suhteen voi olla huolettomin. On tavallista, että omenapuille tehdään kevätleikkaus maalis-huhtikuulla, jolloin varsinainen leikkaamistyö on helpointa, kun runsas lehvästö ei haittaa leikkaamistoimien näkemistä ja oksien repeytymisvaara on pienempi.

Kevätleikkauksen huonoin puoli on se, että se kiihdyttää vesiversojen kasvua. Omenapuita voi leikata kesän aikana muulloinkin, ainoastaan kiihkeimmän kasvun aikaan touko-kesäkuussa sekä tuleentumisen aikaan syksyllä ne kannattaa jättää rauhaan.

Hoitamattoman omenapuun leikkaaminen

Vanhojen, pitkään hoitamattomana olleiden omenapuiden sekä nuorten puiden leikkaustavat eroavat toisistaan. Hoitamattomien puiden leikkuu tulee ensin suunnitella kokonaisuutena ja jakaa työ maltillisesti useammalle vuodelle.

Mitä enemmän leikkaat, sitä enemmän saattaa vesiversoja ilmaantua, lajikkeestakin riippuen. Kun vesiversoja ilmaantuu, on erityisen tärkeää, että niitä poistetaan joko heti loppukesästä, jolloin ne katkeavat helposti jopa käsin tyvestä taivuttamalla tai viimeistään jälleen vuoden päästä keväällä.

Nuoren omenapuun leikkaaminen

Nuorten omenapuiden leikkuilla ohjataan kasvua alusta alkaen oikeaan suuntaan, jotta puusta tulisi mahdollisimman pitkäikäinen. Kertaluonteinen leikkaustarve on tällöin myös pienempi, kun sitä tekee tasaisesti omenapuun eliniän aikana. Nuoren puun oksakulmia voidaan helposti vielä säätää ohjaavalla leikkaamisella tai painojen ja sitomisen avulla. Latvusta voidaan avartaa alusta alkaen ja sitä voidaan myös typistää, kun puu on saavuttanut halutun korkeuden.

 

Myös muut pihan hedelmäpuut päärynäpuu, luumupuu ja kirsikkapuu kaipaavat huomiota. Lue muiden hedelmäpuiden leikkaamisesta lisää >> 

Etsitkö tekijää omenapuiden leikkauksille? Lue lisää palveluistamme ja varmista oma aikasi heti!