fbpx

Pihan keskikesän vehreys säilyy pienellä ylläpidolla pitkään

Keskikesän pihatöillä varmistetaan, että pihan kasvit säilyvät kauniina ja piha on siisti ja viihtyisä. – Nyt on myös aika nauttia vehreydestä ja kukkaloistosta. Vaikka puutarhassa riittääkin tekemistä, piha ei saa olla pelkkä työleiri, muistuttaa viherhoidon työnjohtaja Laura Tuovinen PihanTekijöiltä.

Laura Tuovinen Espoon PihanTekijöiltä
Laura Tuovisen työt työnjohtajana PihanTekijöillä alkoivat maaliskuussa omenapuiden leikkauksilla ja kevään töiden suunnittelulla.

Oikea-aikainen ja riittävä kastelu, kitkeminen, nurmikon leikkaaminen ja kesäkukkien vaaliminen ovat tyypillisimpiä keskikesän hoitotöitä sekä taloyhtiöiden että yksityiskotien pihoilla. PihanTekijöiden hoitokohteissa varmistetaan säännöllisillä käynneillä, että kastelut hoidetaan oikeaan aikaan.

– Kun tunnemme hoidossamme olevat pihat, osaamme reagoida ajoissa kuumuuteen ja kuivuuteen. Kastelun lisäksi huolehdimme nyt yleisestä viihtyisyydestä. Siistit hiekkakäytävät ja istutusalueiden rajaukset sekä viimeistellyt nurmialueet tekevät pihan yleisilmeestä kauniin ja houkuttelevan, Laura sanoo.

Hyvinvointia luonnosta ja rakennetuilta pihoilta

Hortonomi ja puutarhuri Laura tietää jo ammattinsa puolesta, että maisemat ja luonto tekevät ihmisen terveydelle ihmeitä.

– Luonnossa oleskelulla on myönteisiä vaikutuksia terveydellemme, sillä se esimerkiksi laskee verenpainetta. Myös rakennetulla viherympäristöllä on samanlainen voima: jo vihreys ja pienet luonnon elementit vaikuttavat hyvinvointiimme, Laura sanoo.

Lauran mukaan luonnonmukaisuus ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on ollut jo jonkin aikaa pihoilla näkyvä trendi. Esimerkiksi niityt, kedot, kukkivat puutarhat ja suuren suosion saavuttaneet hyönteishotellit kertovat ekologisista ja kestävistä arvoista puutarhanhoidossakin.

Laura ja muut PihanTekijät ovat onnellisessa asemassa, kun voivat tehdä merkityksellistä työtä pihoilla.

– Tässä työssä on mielestäni parasta, että pääsee tekemään viher- ja ympäristöalan töitä monipuolisesti. PihanTekijöillä on todella hyvä tiimi, jossa jokaisella on omaa erityisosaamista. Hyvä yhteistyö ja kaikkien myönteinen asenne ovat työssä tosi tärkeitä. On myös palkitsevaa, että voin omalla asenteellani itse vaikuttaa työilmapiiriin ja fiilikseen työpaikalla.

Lauran työhön PihanTekijöillä kuuluvat viherhoidon töiden organisointi ja aikatauluttaminen sekä esimerkiksi istutustöiden johtaminen. Iloisen Lauran tapaat työn touhussa hoito- ja piharakentamisen kohteissa eli taloyhtiöiden, yritysten ja kotien pihoilla.

 

Hoidamme monia pihoja säännöllisesti pääkaupunkiseudulla. Tutustu pihan hoidon palveluihimme: Pihan hoito