fbpx

PihanTekijöiden hoitotiimi ahkeroi läpi kesän

Kuvassa PihanTekijöiden hoitotiimistä takana Minna, Johanna ja Leena, edessä Rosa ja Sanni.   

Pihojen kunnosta ja viihtyisyydestä huolehtiva hoitotiimi liikkuu koko kesän erilaisilla pihoilla pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. PihanTekijöiltä jää jälkeen hyvin hoidettuja, kauniita ja viimeisteltyjä pihoja.

PihanTekijöiden työohjelmassa on muun muassa useita kymmeniä säännöllisesti hoitosopimuksen mukaan hoidettavia pihoja, joilla hoitotiimi vierailee tekemässä sovitut työt. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi taloyhtiöiden pihat.

– Riippuen määritellyistä tehtävistä voimme olla pihalla yhden tai useamman päivän. Monesti katsomme vielä paikan päällä, mikä on järkevintä toteuttaa juuri nyt ja onko jotakin, mitä voi tai pitää tehdä myöhemmin. Työt toteutetaan tietysti aina budjetin mukaan, PihanTekijöiden puutarhuri Leena Hämäläinen kertoo.

Taloyhtiön piha
Taloyhtiöissä siirrytään usein viheralueiden osalta hoitosopimuksiin, jotta pihat pysyvät viihtyisinä ja hyvässä kunnossa.

Laadukas asiakaspalvelu ja huolellinen paneutuminen on ollut alusta alkaen PihanTekijöiden tavaramerkki. PihanTekijöiden yrittäjän Heidi Nyytäjän mukaan periaate on, että mitään työtä ei jätetä jonkun muun huoleksi tai kesken.

– Heti kun työntekijät huomaavat esimerkiksi epäkohtia, saan työmailta viestin kuvineen. Näin voin sopia havaituista asioista ja niiden laittamisesta kuntoon isännöitsijän tai taloyhtiön vastuuhenkilöiden kanssa, Heidi sanoo.

Sopimuskohteiden lisäksi pihatöiden pitkään kauteen mahtuu useita koko pihan kunnostuksia ja uusia pihoja sekä yksittäisiä hoitokohteita, joissa käydään tekemässä lyhyempiä piipahduksia.

Työn laatu on paras käyntikortti

Puutarhuri Leena Hämäläinen nauttii työstään PihanTekijöillä.

Ammattilaisten kädenjälki näkyy pihoilla, ja pihat saavatkin laajalti kiitosta. Sekä yksityiset ja taloyhtiöiden pihat että julkiset pihat rakennetaan ja hoidetaan aina laatu edellä.

– Palautteissa kiitetään usein työn jälkeä ja sitä, miten huolella, paneutuen ja kokonaisvaltaisesti meidän tekijämme pitävät pihoista huolta, kiittää Heidi työntekijöitään.

Puutarhuri ja arboristi Leena aloitti PihanTekijöillä huhtikuussa. Puutarhurina Leena on tottunut työskentelemään kevät-, kesä- ja syyskaudella tiiviisti. PihanTekijöillä häntä innostavat monipuoliset työt ja tiimin asiantuntemus.

– PihanTekijöillä on mielenkiintoisia kohteita, joissa on mukava työskennellä. Työ mahdollistaa intensiivisen työn suureksi osaksi vuotta. Sydäntalvella on sitten mahdollista huilata!


Lue, miten pihan hoitosopimus auttaa taloyhtiöitä pitämään pihat viihtyisinä Newsec Asset Management Oy:n isännöimissä taloyhtiöissä.